Laihdutus on ollut nyt kokolailla jäissä viimeiset kaksi viikkoa ja jo alkaa pikkuhiljaa riittää. Tällä hetkellä suhtautuminen koko asiaan on kuta kuinkin "no ihan sama", mutta kannattaahan tätä projektia jatkaa vaikka mikä olisi. Paino on noussut 105,5 kiloon koska heitin pyyhkeen kehään jo jokin aika sitten. Mutta nyt ajattelin käydä hakemassa sen takaisin, ja asettaa itselleni haasteen, joka kuuluu näin: viikko ilman herkkuja. Se jos jokin on mulle vaikea tehtävä, mutta enköhän mä selviä. Maanantaista maanantaihin. Ei se voi kovin kamalaa olla.
Ajattelin kirjoitella tulevalla viikolla joka päivä fiiliksiä ylös ja niin ollen tsempata itseäni tuohon "suoritukseen". Päivittäin en lupaa tekstejä julkaista, vaan teen lopuksi jonkinlaisen yhteenvedon tai muuta vastaavaa.

Näin viime yönä unta, jossa puin päälleni bikineitä joita käytin loppukeväällä käydessäni uimassa, painon ollessa 120-124 kiloa. Eikä ne mahtuneet. Ei millään. Revin ja kiskoin ja yritin änkeytyä niihin, mutta ei, kaikki mahdolliset narut ja napit ja liitokset pettivät ja koko homma levisi kirjaimellisesti käsiin. Eli joo, nyt äkkiä terveellisempien elämäntapojen pariin!

Näin kävi.

Mitä ihmettä?!? Miksi joulusuklaat on jo kaupoissa?! Ovatko ne muka muinakin vuosina tulleet näin aikaisin? Jo lokakuussa? Miksi, oi miksi...

Tein tavallisia ruokaostoksia aivan tavalliseen tapaani, puhuen samalla tavallista puhelua ystäväni kanssa, ja sitten; näin ne. Kaksi isoa hyllyllistä joulusuklaita ja -karkkeja, enkä millään voinut vastustaa kiusausta mennä katselemaan. Niin, katselemaan vain. Vähän ajan päästä puhkuinkin jo innosta hyllyjen välistä, samalla selostaen ystävälleni puhelimeen jokaisen kiinnostavan rasian, purkin tai purnukan sisällön. Mukaan tarttui onneksi vain yksi levy suklaata ja pieni (120g) pussi konvehteja. Mutta ei se siltikään ihan suunnitelmien mukaan mennyt. Eihän minun pitäisi tällaisia ostoksia tehdä. Mutta hei, joulusuklaata! Miten sellaista voisi muka vastustaa.. Haluaisin vielä vähän sitä ja tätä ja tuota.. SAANKO?!?!

Miksi niiden piti tulla kauppoihin jo nyt...

Hyvää yötä ja huomenta

On tämä laihduttajan elo yhtä ylä- ja alamäkeä.. Ei sillä etteikö se sitä olisi kaikilla muillakin, aina satunnaisin väliajoin, mutta täällä ollaan taas vaihteeksi alamäessä eikä jarrut toimi. "Heippa, ja taas sitä mennään!"

Niin kamalalta kuin tämä kuulostaakin: minä ja laihdutus...me olemme olleet tauolla. Kyllä, irtisanouduin sopimuksesta jonka olen itse itseni kanssa laatinut ja laitoin sen hyllylle odottamaan, josko viitsisin ottaa takaisin. Tottakai viitsin, hetken päästä, sillä kokonaan en halua tästä luopua, niin pitkälle ollaan jo tultu. Ja vaikka ei oltaisikaan: eteenpäin on ainoa suunta johon on hyvä mennä.
Haluatte varmaan kuulla miksi näin on päässyt käymään. Että mistä tämä tämmöinen kenties käytös oikeen on kotoisin!
No siis tämähän johtuu siitä että...
Muuten olisin kyllä syönyt terveellisesti, mutta pääsi käymään näin..
Aikamoinen takaisku! Kävi kuulkaas sillä tavalla, että juuri kun minä olin sitä salaattia väsäämässä, tapahtui aivan yhtäkkiä sellainen homma...
Otattehan huomioon tässä sellaisen seikan...
Oikeasti, rehellisesti, ja häntä koipien välissä tunnustettakoon: kaikki johtuu siitä että olen ollut kipeä, laiska ja itsekuriton. Ei muita selityksiä.
Viimeiset viisi päivää olen ollut vaan kotosalla neljän seinän sisällä ja olo alkaa olla pikkuhiljaa sen mukainen. Syötyä on tullut kaikkea ja kokoajan, hyi elämä. Paino on kivunnut takaisin 105 kg tietämille ja ulkomuoto antaisi odottaa jopa suurempaa ainonnousua. Unirytmikin heittää  häränberberiä, kuten huomata saatatte, jos vilkaisette tämänkin kirjoituksen julkaisuaikaa tuolta tekstin alta.. Nyt elän siis hiukkasen verran rappioelämää ja löysäilen naruja... köh, ihan kuin ne valmiiksikaan kovin kireällä olisivat olleet. Löysäilen siis hieman lisää. Kiitos ja anteeksi.

Ps. En tullut kirjoittamaan tätä siksi, että olisin jotenkin hukassa oman kroppa(ja pääkoppa)-projektini suhteen. Nämäkin takaisin noukitut kilot aion pudottaa ja vielä monta siihen päälle, kunhan vaan tästä tervehdyn.
Pitäkäähän tekin lippu korkealla!

Tällä hetkellä fiilikset laihduttamisen suhteen on ihan hyvät. Tuntuu että vihdoin oon saanut jotain aikaan ja se jos jokin saa taas jatkamaan eteenpäin yhtä kovaa tai ehkä jopa vähän kovemmilla panoksilla. Perhana minähän aion vielä saavuttaa sen seitsemänkymmentä kiloa!
Sinne on matkaa vielä 34 kiloa, joka ei tunnu enää yhtään niin kamalalta kuin 54 kiloa toukokuussa. 

Raapustin lyhyen viiden kohdan sääntölistan josta yritän nyt pitää kynsin hampain kiinni, ja se kuuluu näin:

● En juo kaloreita... paitsi kahvin seassa
● En syö karkkia joka päivä
● En syö jos ei ole nälkä
● Pyrin välttämään einesruokia
● LIIKUN

Varsinkin viimeinen kohta aiheuttaa harmaita hiuksia koska se paljon puhuttu liikunnan ilo on edelleen hukassa. Ei huvita liikkua. Ei siitten yhtään. Mutta luulempa että sinne viimeiseen tavoitteeseen asti en saa painoa enää putoamaan pelkällä kalorivajeella. Tai no, kalorivajeen tulisi olla aina isompi ja isompi joten parempi ottaa liikuntaa mukaan kuin lopettaa syöminen lähestulkoon kokonaan. Karkin syöntiäkin on syytä rajoittaa rankalla kädellä. Sitä menee edelleen lähes joka päivä, muttei enää 1000 kalorin edestä, vaan ylimääräiset energiat pysyy aika lähellä 300 kaloria. Ei ole paljon ei, mutta senkin edestä voisi syödä terveellistä ja ravitsevaa ruokaa eikä kärsiä muutaman tunnin päästä herkkutelusta jo nälästä. Olokin on paljon parempi vaikkapa hedelmän kuin karkkipussin jälkeen, mutta siinä vaiheessa kun iskee pahin "pakko saada jotain hyvää"- olo, ei perässä seuraava paha olo ja katumus paljoa vaakakupissa paina. Pääkoppa menee ja väittää että hyvä olo saavutetaan nopeasti ja helposti sokerilla, eikä lopulla ole väliä. Mitä sitä kiistämään.Toivottavasti tämä ajatus on kokonaan historiaa vielä joskus.
Helpointa terveellisestä syömisestä on pitää kiinni arkena. Arki, arki ja arki, minä niin rakastan sitä. Jokaisen viikonlopun jälkeen odotan innolla seuraavaa maanantaita, että pääsen taas syömään normaalin koululounaan kaikenmaailman viikonloppuna kokkailtujen lasagnejen ja tortilloidenn jälkeen, ja heittämään viimeisetkin herkkujen rippeet roskiin. Olo on automaattisesti keveämpi ja parempi ilman ylimääräistä rasvaa ja sokeria, mutta ne oikeat päätökset on niin vaikea tehdä ilman jotain käytännön pakkoa tai rutiinia, onneksi siis on arki.

Kävin tänään pitkästä aikaa siinä kaupassa, jonka irtokarkeissa on kaikkia niitä mun lemppareita. Mulla ei ollut nälkä, ei tehnyt mieli edes karkkia, ja silti mä ajattelin että "voisin ostaa niitä vaan kaappiin, varmuuden varalle" tai jotain sinnepäin. "nyt kun täällä kerrankin ollaan" ja marssin 450 gramman pussi mukanani kohti kassaa. Ja ei, tämä tarina ei tule päättymään mitenkään sankarillisesti, että mä olisin heittänyt ne kaikki kotona roskiin tai lahjoittanut koko pussin jollekkin toiselle, vaan sinne mä sen ladoin muiden ostoosten joukkoon, kauppakassin päällimmäiseksi ja siitä kotona kaapin ylähyllylle. Kello oli jo aika paljon kun mä vihdoin olin kotona, olisi pitänyt syödä iltapala. Tehdä ehkä leipä, kinkkua, salaattia ja kurkkua, kuoria hedelmiä tai vihanneksia, nähdä vaivaa.. "jos ottaisin karkkia, ei tarvitsisi nähdä vaivaa" ne olisi jo valmiita, vähän liiankin valmiita ollakseen hyviä millään muulla tavalla kuin maultaan. Ja niinhän siinä sitten kävi. Revin pussinsuun sulkeen hintalapun pois ja kahmaisin muutaman lakun.. ja hedelmäkarkin, pätkispaloja, toffesuklaata, lakuja, sulkaata, kirpeitä pääkalloja, sulklaata, toffeeta. Koko pussi ei tyhjentynyt, mutta ei sillä niin väliä. Iltapala oli nyt ohi. Porkkanat, kurkku ja salaatti jäivät jääkaappiin odottamaan ehkä huomista, ehkä jotain toista päivää. En tiedä... ja mitä opimme tästä? Ainakin katumusta nyt taas hetkeksi. Ja täytyisi kai sanoa ne perinteiset, -ei liian pitkiä ruokailuvälejä, -ei karkkeja kaappiin odottamaan, -vaikka valmiiksi tehdyt ruuat jos ei tekemäänkään jaksa ryhtyä, mutta eihän se unohdu taas kotvasen kuluttua.
Entä millainen fiilis jäi? Huono, mutta näitä tulee ja näitä menee, ehkä parempi onni ensikerralla.
Mutta jos nyt mietit, söisitkö jotain terveellistä, vaiko einesatrerian ja karkkeja, syö jotain terveellistä. Täällä se tuli taas todistettua, että kaikkia mielihajuja ei kannata kuunnella. Ei ainakaan joka päivä.

KAKSIKYMMENTÄ KILOA KEVYEMPI

Vähän aikaa sitten sain kommentin jossa todettiin kaksikymppisteni lähestyvän ja tänään se päivä sitten koitti. Ei kaksikymmentävuotis syntymäpäivä, vaan ihan tavallinen sunnuntai, jonka aamuna huomasin tasan kahdenkymmenen kilon karisseen pois siitä luvusta joka vaa'alla möllötti vielä 7.5.2015 (124 kiloa) Tänä aamuna painan 104 kiloa, eli aikamoinen kilomäärä on lähtenyt. Tavoitteeseen eli 70 kiloon on vielä matkaa mutta nyt on ensimmäinen välitavoite saavutettu. Miinus kaksikymmentä kiloa. Jes!

Viime yönä kun uni ei tullut silmään, myös blogin ulkoasu muuttui aika radikaalisti. Oikeastaan ihan hyvään saumaan, sillä pitäähän tätä saavutusta nyt jotenkin juhlistaa. Vaikka sitten tekemällä blogin taustasta sellainen sekametelisoppa, että itsekin vähän yllätyin. Mutta entä mitä mieltä te rakkaat lukijat olette? Oliko entinen ulkoasu parempi kuin uusi vai toisinpäin? Kommentoikaahan rohkeasti koska palautetta olisi ihan kiva kuulla.

Viimeinen aihe josta ajattelin tänään kirjoittaa, on Mitä haluaisit enemmän blogiini-äänestys joka oli käynnissä pari viikkoa tuolla oikeassa sivupalkissa, mutta on nyt loppunut. Tulos oli aika yksimielinen: enemmän päivityksiä, ja lupaan ottaa vinkistä onkeeni, mutta voin kertoa että blogin kantavasta pääteemasta eli laihduttamisesta on vaikeaa kirjoittaa mielenkiintoisia postauksia tiheällä tahdilla, koska en ole mikään ammattilainen. En millään osaa nähdä itseäni terveellisenä elämäntapojensa muuttajana (enkä sitä olekaan), vaan ihan vaan laihduttajana joka yrittää silloin tällöin kirjoittaa räpiköinnistään nettiin. Ei ole hirveästi uutta annettavaa tai vinkkejä joita voisin jakaa teidän lukijoiden kanssa koska olen itsekkin ihan keltanokka näiden asioiden suhteen, siitäkin huolimatta että kaksikymmentä kiloa on nyt lähtenyt. Myönnän kyllä että monet muut bloggaajat joita seuraan, osaavat repiä laihduttamisesta kirjoitettavaa päivä toisensa jälkeen mutta vaikeaa se varmasti on. Hatun nosto siis kaikille heille ja yritän ottaa oppia.