Kävin tänään pitkästä aikaa siinä kaupassa, jonka irtokarkeissa on kaikkia niitä mun lemppareita. Mulla ei ollut nälkä, ei tehnyt mieli edes karkkia, ja silti mä ajattelin että "voisin ostaa niitä vaan kaappiin, varmuuden varalle" tai jotain sinnepäin. "nyt kun täällä kerrankin ollaan" ja marssin 450 gramman pussi mukanani kohti kassaa. Ja ei, tämä tarina ei tule päättymään mitenkään sankarillisesti, että mä olisin heittänyt ne kaikki kotona roskiin tai lahjoittanut koko pussin jollekkin toiselle, vaan sinne mä sen ladoin muiden ostoosten joukkoon, kauppakassin päällimmäiseksi ja siitä kotona kaapin ylähyllylle. Kello oli jo aika paljon kun mä vihdoin olin kotona, olisi pitänyt syödä iltapala. Tehdä ehkä leipä, kinkkua, salaattia ja kurkkua, kuoria hedelmiä tai vihanneksia, nähdä vaivaa.. "jos ottaisin karkkia, ei tarvitsisi nähdä vaivaa" ne olisi jo valmiita, vähän liiankin valmiita ollakseen hyviä millään muulla tavalla kuin maultaan. Ja niinhän siinä sitten kävi. Revin pussinsuun sulkeen hintalapun pois ja kahmaisin muutaman lakun.. ja hedelmäkarkin, pätkispaloja, toffesuklaata, lakuja, sulkaata, kirpeitä pääkalloja, sulklaata, toffeeta. Koko pussi ei tyhjentynyt, mutta ei sillä niin väliä. Iltapala oli nyt ohi. Porkkanat, kurkku ja salaatti jäivät jääkaappiin odottamaan ehkä huomista, ehkä jotain toista päivää. En tiedä... ja mitä opimme tästä? Ainakin katumusta nyt taas hetkeksi. Ja täytyisi kai sanoa ne perinteiset, -ei liian pitkiä ruokailuvälejä, -ei karkkeja kaappiin odottamaan, -vaikka valmiiksi tehdyt ruuat jos ei tekemäänkään jaksa ryhtyä, mutta eihän se unohdu taas kotvasen kuluttua.
Entä millainen fiilis jäi? Huono, mutta näitä tulee ja näitä menee, ehkä parempi onni ensikerralla.
Mutta jos nyt mietit, söisitkö jotain terveellistä, vaiko einesatrerian ja karkkeja, syö jotain terveellistä. Täällä se tuli taas todistettua, että kaikkia mielihajuja ei kannata kuunnella. Ei ainakaan joka päivä.