Uusia suunnitelmia

Viikon aikana paino on laskenut 105 kilon puolelle, noin 500 gramman heittelyillä suuntaan jos toiseen (105,2 - 105,7). Ehkä viikon takaiset mätöt tosiaan vähän käynnistivät aineenvaihduntaa uudestaan, koska vielä ennen viime viikonloppua jumitin tiukasti luvussa 106,5 joka ei noussut eikä laskenut. Sitten kahden kilon räjähdys ylöspäin ja nyt ollaan tässä. Ihan tyytyväinen olen kai kaikenkaikkiaan, vaikka en vieläkään mitenkään ylpeä kaikista niistä herkuista.

Kirjoittelin muutama postaus takaperin miten tyytymätön olen käsiini ja aion nyt alkaa niitä treenaamaan ainakin käsipainoilla, ja toki muillakin keinoin, jos vaan jotain keksin. Sekä ottaa jonkinlaiset kuvat tämänhetkisestä käsi-tilanteensta, koska niitä en ole täällä blogin puolella vielä aikaisemmin esitellyt millään lailla.
Noin muuten painoprojekti etenee tasaisen tappavasti, eikä kilot oikeen enää tullu putoavan. Kahdessa ja puolessa viikossa pudotusta on tullut vaivainen kilo, sikäli mikäli että enää itsekään pysyn mukana laskuissa ajan kulusta. Tänä viikonloppuna aion ottaa hieman rauhallisemmin kuin edellisenä. Ruuaksi teen uunilohta ja illaksi, kun niitä herkkuja "pitää" syödä, on sipsejä.

Viikonlopun väärät valinnat

Tästä viikonlopusta ei jäänyt todellakaan mikään voittajafiilis, vaan huono ja puolitoista kiloa turvonnut olo. Söin aikalailla kaikkea ja kokoajan, miettimättä edes tykkäänkö siitä, tai tiedättehän, onko tämä nyt sen arvoista. Sitä kai pitäisi miettiä aina, kun suuhunsa jotain laittaa. Tai ainakin minun pitäisi, koska viikonlopun aikana tuli syötyä muun muassa: 

- kahdenlaisia sipsejä
- 100 g suklaalevy
- noin 200 g irtokarkkeja
- puolet Ässä mix -pussista
- suklaapatukka
- itsetehtyä pitsaa
- lämpimiä voileipiä
- yrttivoipatonkia
enkä edes muista mitä muuta... 

Joka tapauksessa olin kokoajan syömässä JOTAIN, olipa se sitten kasvissosekeittoa (lauantain lounas) taikka sitten niitä sipsejä ja pitsaa. Tämänkin aamun aloitin vaalealla leivällä ja mokkapaloilla. Jes. Voitte vaan kuvitella miten huono olo varsinkin henkisesti on tällä hetkellä, ja mietin kuumeisesti mitä laitan päälle peittämään tätä järkyttävän turvonnutta ulkomuotoa.

Nyt kuitenkin valitus sikseen ja yritän syödä edes tämän päivän järkevästi ja kunnialla loppuun saakka. Paljon vettä ja hyviä valintoja, kiitos.

Päivän positiiviset

Paino on ollut nyt muutaman aamun ajan 106,5 kg, jonka kunniaksi voisin kirjoitella päivityksen asioista, jotka tämän projektin aikana ovat menneet parempaan suuntaan ja onnistuneet, sen jatkuvan voivottelun sijaan.

● Ensimmäisenä mainittakoon tottakai tuo laihtuminen. Mitä lähempänä satasta ollaan, sitä paremmalta alkaa tuntua. Enää kaksi ja puoli kiloa, niin -20 kilon rajapyykki on saavutettu. Jes!

● Olen pikkuhiljaa alkanut huomata joitain muutoksia peilissä ja parilta ulkopuoliseltakin saanut kuulla laihtumisestani. Lähipiriin ihmiset asiaa eivät ole panneet merkille, vielä, mutta eipä se haittaa, koska pudotettavaa painoakin on yhä aika reilusti. Jos ei ala seuraavan kahdenkymmenen kilon jälkeen tulokset näkyä muillekkin, aion vetää kyllä herneen nenään.

● Olen oppinut että kohtuus on asia, jonka myös minä voin hallita siinä missä muutkin. Ei tarvitse olla totaalikieltäytyjä tai omistaa rautaista itsekuria, eikä sen puoleen tarvitse heittäytyä itsesääliseksi ja ajatella "kyllä minä nyt saan syödä, koska minulla on tämä ongelma; vääristynyt suhde ruokaan ja niin edespäin" vaan voin olla jotain siltä väliltä. Pitää varmaan paikkansa, että minulla on jonkinasteinen vääristymä kaikenmaailman syömiskuvoiden ympärillä, mutta minulla on myös tahtoa taisella sitä vastaan ja opetella uusia tapoja vanhojen ja huonojen tilalle.

● Mieliteot ovat vähentyneet todella paljon! Lauantaisin annan itselleni luvan syödä melko rennosti, oikeastaan melkeimpä mitä mieleni tekee, mutten enää syöksykkään kauppaan haalimaan karkkihyllyjä tyhjäksi, vaan joudun oikeasti miettimään "mitä haluaisin, vai haluanko mitään?" Tyhjin käsien en ole vielä kaupasta lähtenyt, mutta saavutus sekin, että tyydyn suklaalevyyn, josta syön vain kolme riviä...

● Ennen en tiedostanut, kuinka väsynyt, raskas ja huonovointinen olo ylipainosta, ahmimisesta ja epäterveellisestä ruuasta seuraa, mutta mitä terveellisemmiksi elämäntavat ovat muuttuneet, en voi kuin myöntää olleeni väärässä, ja todeta että muutos fyysisessä voinnissa on ollut huima. Luulin ennen että minä vain satun olemaan tällainen - väsynyt ja yhdestä jos toisesta kivusta kärsivä, mutta väärässä olin.

● Terveellinen ruoka voi olla hyvää. Tähänkään en aikaisemmin uskonut.

● Missään superkunnossa en ole vieläkään, enkä edes lähellä sitä, mutta pienet arjen asiat, niinkuin imurin kanssa heiluminen ja portaiden nousu eivät enää tuota niin suurta henkistä ja fyysistä tuskaa kuin ennen. Varsinkin tuo jälkimmäinen on ollut mun inhokkipuuhaa niin kauan kuin muistan, mutta enää en tee sitä ihan niin hampaat irvessä kuin muutama kuukausi sitten.

● Ennen olin hermoromahduksen partaalla jos elimistöön ei virrannut jatkuvalla syötöllä sokeria ja rasvaa. Vaan empä ole enää! Tämä oli yksi niistä suurimmista asioista joiden takia ajattelin laihduttamisen olevan niin kamalan haasteellista - että tiuskisin kaikille ja raivostuisin lähes tyhjästä, mutta senkin vaiheen yli on päästy ja en tiedä näkyykö ulospäin enää ollenkaan millaista kamppailua joudun aika-ajoin käymäänkään itseni kanssa. Ihanaa huomata, että se menee ohi.

Ps. Osallistukaahan tuohon sivupalkin Mitä toivoisit enemmän blogiini-kyselyyn!

Pyysin ystävän mukaan ja aloitin tänään vapaapäivän lähtemällä sinne lenkille, minkä sunnuntaina lupasin, sekä itselleni että teille. Aikaa kului suunnilleen se puolisen tuntia (vähän yli), eli ei mikään suunnaton urheilusuoritus mutta jotain sinne päin kuitenkin. Olokaan ei enää ollut yhtälailla katujyrän alle jäänyt kun viimeksi useampia kuukausia sitten kävin samaisen ystävän kanssa tallustamassa pururataa. No, kaiken kaikkiaan olo jäi vähän pettyneeksi. Tai sitten vaan mietin liikaa..  mutta oikeasti: miksi se ei ollut niin kamalaa kuin muistelin?
Hämmästelylle ei meinannut tulla loppua, koska monta kertaa tuntui jopa siltä, että pitäisi ottaa juoksuaskelia että saisi homman tuntumaan pahalta. Koska pahaltahan sen pitää tuntua, eikö vaan pidäkkin? En tiedä. Suhteessa liikuntaan heräsi mietteitä enemmänkin lenkin aikana, mutta ei niistä sen enempää, koska olen itsekkin huomannut että pyörittelen aivan liikaa ei-mihinkään johtavia mitä jos -ajatuksia päässäni.

No mutta, sitten todellinen huolenaihe! 

KÄDET! Miten olen herranjumala ennen edes onnistunut tulemaan toimeen niiden kanssa koska nykyään tuntuu että jonkinlaista takkia tai neuletta tai mitä tahansa on vedettävä niiden päälle jatkuvalla syötöllä, koska koko mieli kirkuu kovaa että älkää missään nimessä ikinä katsoko. Kesäkuussa laittamissani kroppakuvissa ei näy käsivarret juuri ollenkaan, mutta niihin se kaikki ylimääräinen rasva on aika tehokkaasti kertynyt, voin muuten sanoa. Se, miten se niistä saadaan pois, on täysin hämärän peitossa. Ja entä se iho sitten..? En haluaisi edes ajatella, mutta roikkumaanhan se jää, niin suurella todennäköisyydellä että voin jatkaa hyvällä omallatunnolla villatakkien ostelua. Tuntuu että koko blogi on menossa aikamoiseksi valitukseksi, mutta menkööt. Te ketkä olette jo hieman pidempään olleet tässä projektissa mukana, varmaan huomaattekin, että käsitys omasta ulkonäöstäni menee kokoajan huonompaan ja huonompaan suuntaan, enkä yhtään tiedä mistä se johtuu, koska paino kuitenkin tippuu. Tässähän pitäisi olla tyytyväinen ja ylpeä itsestään... mutta en ole, enkä pysty olemaan. Näitä tunteita olisi pitänyt tuntea niissä suurimmissa painolukemissa, eikä enää niin vahvasti tässä vaiheessa. En edes muista milloin painoin tämän verran, mutta silti...

Takaisin ruotuun

Täällä ollaan, edelleen! 

Paino rullailee alas mutta tuppaan ottamaan tästä yhä aivan liikaa stressiä. Syömisetkin on viimeaikoina menneet kiireiden ja muiden mutkien takia aika lailla päin mäntyä - joinain päivinä saatan ehtiä syömään vain leipää ja salaattia, ja sitten vielä vähän lisää leipää. Mihin unohtuikaan terveellinen laihtuminen?!
Voi luoja, nyt pitää ryhdistäytyä ja äkkiä! En ole vieläkään saanut itseni liikkeelle, mutta lupaan tehdä asian suhteen henkistä valmistautumista, ja asettaa tavoitteen ensi viikolle.
Paino on tällä hetkellä jotain 108-109 välillä. Loppuviikosta pääsin käymään juuri ja juuri luvun 107 puolella, mutta perjantai ja lauantai tulikin herkuteltua siihen malliin, että ne lukemat on enää muisto vain. Perjantaina söin normiruokaa enemmän kuin tarpeen, ja siihen päälle vielä pitsaa ja suklaata. Lauantaina olikin vuorossa ihanaa kanarisottoa - monta lautasellista, sekä muutamia ja taas muutamia irtokarkkeja.
Mutta tänään taas ruotuun! On helpottavaa tietää, että nykyään kun sanon noin, se myös tarkoittaa jotain. Enää en tee tyhjiä lupauksia ja sorru heti seuraavana päivänä ahmimaan lisää - osaan tänäpäivänä katkaista syömiskirteen vaikka väkipakolla, ja siihen olen tyytyväinen. Yksi helpottava tekijä normaaliin ja terveelliseen syömiseen palaamisessa on arki, joka rullaa eteenpäin tahtoipa sitä tai ei. Arjen ihanien ja kamalien kiireiden keskellä ei niin teekkään jäädä mieli löhöämään sohvalle perunalastupussin kanssa. Ja jos tekee, aina on jotain tekemistä, johon voi keskittää energiansa syömisen sijaan.
Tavoite josta muutama rivi sitten kirjoitin, voisi ensi viikolle olla käydä tekemässä yksi 30-45 minuutin mittainen kävelylenkki.
Täytyy myöntää että järkytyin hieman itsekkin. Yksi?!?! Täytyykö tuollaistakin asiaa suunnitella? Eikö sen pitäisi olla itsestäänselvyys. No mutta hei, muistakaa nyt, että painoin toukokuun alussa vielä 124 kiloa, lenkkeily tai liikunta ylipäätään on minulle kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Joten yksi lenkki.. ehkä elämä alkaa sieltä mihin oma mukavuusalue loppuu.