Melkein niinku valaistuminen

Vihdoin mä oon löytänyt kunnollisen motivaation tähän koko projektiin ja päättänyt alkaa taistelemaan niitä mystisiä ahmimishimoja vastaan. Sillä onhan se jo nähty, ettei ne vain uutta mahdollisuutta ja seuraavaa maanantaita odottelemalla vähene. Koskaan ei tule olemaan se päivä, jona herään, enkä joudu näkemään vaivaa sen eteen etten tekisi vääriä valintoja ruuan suhteen. En aio enää miettiä, voisiko tämä ensi viikolla olla helpompaa. Josko silloin ei tekisi enää mieli pitsaa. Jos vaikka vihdoin olisin saanut tästä tarpeekseni.
Mutta ei, en mä tule saamaan ruuasta tarpeekseni. En kyllästy siihen makuun, rasvaisuuteen, sokerihumalaan enkä niihin tuoksuihin, kyllästyn ainoastaan itseeni. Ennemmin tai myöhemmin mun ja monen muunkin laihduttajan on tehtävä se työ, joka vaatii paljon tahdonvoimaa. Pitää opetella sanomaan "ei" sekä muille, että myös itselleen. En voi enää jatkaa sillä "vielä tämän yhden kerran"-ajatusmallilla, vaan joka ikinen kerta, on käytävä itsensä kanssa keskustelua, mitä todella haluaa. En tarkoita joka ikisellä kerralla sitä, että kieltäytyisin kaikesta hyvästä koko loppu elämäkseni, vaan sitä, että joka kerta, kun olen nousemassa pöydästä hakemaan itselleni uutta annosta, tai syöksymässä keittiönkaapeille (joissa tälläkin hetkellä on valkosuklaata, sipsejä, irtokarkkeja ja limsaa) muistutan itselleni mitä olen tavoittelemassa pitemmällä tähtäimellä ja haluanko mielummin kolme riviä suklaata vai pudotetun kilon ja terveellisemmän elämän.
Varmasti tämäkään ajattelu ei loputtomiin toimi. Väistämättä tulee niitäkin hetkiä, että tosiaan haluan ne vastustamattomat suklaapalat enemmän kuin miinuslukemat vaa'alla, mutta lupaan että noiden hetkien jälkeen jatkan terveellisempää elämäntapaa, enkä heitä kirvestä kaivoon. Takapakkeja tulee varmasti kaikilla joskus ja niistä on vain selvittävä.
Näiden ajatusten myötä on tullut myös suunnaton kiire laihtua. Lasken kiloja ja päiviä, milloin voisin painaa 100 kiloa. Onko se mahdollista elokuun loppuun mennessä? Entä jo ennen sitä? Mikä on sopiva tahti? Kuinka paljon syömistä pitää vähentää päästäkseen tavoitteeseen? En tiedä... aikaa elokuun loppuun on kuukausi ja muutama päivä. Onko 16 kiloa siinä ajassa liikaa? On, mutta nyt on kiire. En jaksa enää tätä kehoa.

Heippa!

Paino on tällä hetkellä 116,2 kg, mikä ei johdu lainkaan siitä että olisin vihdoin löytänyt sen kultaisen keskitien tällä laihdutuspolullani, vaan siitä, että tällä hetkellä ruoka ei juurikaan maistu. Tunne-elämä kulkee kaikkialla muualla kuin siellä edellä mainitulla kultaisella keskitiellä ja ruoka käy mielessä aniharvoin. Suklaa ja sipsit kyllä maistuu - juuri silloin kun niitä ei enää jaksa lähteä kuluttamaan, eli iltaisin sängyssä - juuri niinkuin romanttisissa komedoissa - mutta muita ruokia skippailen hanakasti koska ei huvita tai voin pahoin, tai haluan äkkiä tekemään jotain muuta. Tai en mä tiedä. Ehkä syön tällä hetkellä ihan normaalisti. Siis jos niitä iltamättöjä ei lasketa. Ehkä normaalit ihmiset syövätkin näin: yhden pienen annoksen siinä kaiken muun lomassa ja jättävät ateroita väliin muiden kiireiden tai hoidettavien asioiden takia. Omalle kohdalle tämä tämmöinen käytös on kuitenkin outoa, ja samalla kuitenkin toivon että tätä jatkuisi mahdollisimman pitkään. En joutuisi edes kamppailemaan syömishaluja vastaan, niitä ei edes olisi. Mikä täydellinen tilanne... 

No, leikki leikkinä ja etiäpäin!
Liikuntaa on tullut harrastettua taas jälleen kerran minimaalisen vähän. Olin parin päivän ajan taas mökillä jossa tuli tarvottua metsässä ja kiipeiltyä kalloilla, muttei sitä voi kai miksikään erityiseksi liikuntasuoritukseksi laskea. Jälleen kerran oli kuitenkin taas todettava että kyllä seuraava päivä askel taas tuntui kevyemmältä kun vähän verrytteli tätäkin kankeaa kroppaa! Tiistai oli ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä ja luonto oikein kutsui helmoihinsa, vaikka yleensä olen aikalailla sisällä pysyttelevää sorttia.

En tiedä miten aion jatkaa tästä eteenpäin. Yritänkö taas syödä normaalisti, järkevästi ja herkut tottakai pois jättäen, vai jatkanko tätä tällä hetkellä hyvältä tuntuvaa syömistä. Heti kun saan tämän kirjoituksen päätökseen, lähden kauppaan ja aika näyttää tarttuuko mukaan salaattia ja proteiinirahkoja, vai sipsipussi ja pari pakettia keksejä. Kaiken kaikkiaan: en hallitse näitä hommia alkuunkaan ja tarvitsisin luultavasti jonkin ohjatun nettidieetin, mutta hei, mä painoin tänä aamuna 116,2 kg!

Fiiliksiä lomamatkan jälkeen

Reissusta on nyt palailtu ja paino näyttää olevan 120 kiloa, vaan ei hätää, koska uskon parin kilon muutoksen tulevain vain nesteturvotuksesta. Suolaisia ruokia tuli nimittäin nautittua hieman liikaa. Onhan paino toki isompaan suuntaan kuin viimeksi, muttei masenna lainkaan samalla tavalla kuin ennen, koska herkuttelin tietoisesti matkalla, ja nyt on aika taas palata normaaliin kuriin ja järjestykseen niin eiköhän nestepöhötykset ala karista ja kilot tippua.
No ei ehkä ihan noin helposti, kuin miltä se tuossa kirjoitettuna kuulostaa, mutta tekemällä työtä laihtumisen eteen onnistun varmasti. Hetkeksi on taas herkkukiintiö täytetty, vaan en tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Tällä hetkellä ei ainakaan tee mieli mitään erityisen "pahaa", mitä nyt pitsa ehkä maistuisi aina... mutta karkit, pullat, sipsit ja keksit sun muut on nyt must eat-listalla aika loppupäässä. Matkalaukusta kuitenkin löytyy paketti keksejä ja kaksi karkkipussia... sipsit lahjoitin jo yhdelle matkaseurueen jäsenistä. Hamstrasin taas "varmuuden varalle", koska herkkutteluhan on omalla kohdallani ehkä se ensimmäinen stressin ja ahdistuksen hallintakeino.
Edellisen kirjoituksen kommenteissa mua neuvottiin heittämään kaikki herkut pois kun olen syönyt sen mitä kerralla aion, mutta come on, en ehkä pysty! Rahaa niihinkin on käytetty! Okei, se on koko jutun opetus ja tarkoitus, mutta silti! En mä vielä voi heittää niitä pois. Jos yhtäkkiä tulee vastaan joku ihan kamala tilanne ja mä en selviä ja apua!!  Sokerihumala auttaa.
Tulin kotiin siis muutama tunti sitten ja huomenna alan taas noudattaa suunnitelmallista ruokavaliota, jota voisin kirjailla toki hieman tännekkin.

Okei, tilanne on nyt se että

viime viikolla hehkutin ehkä turhankin innokkaasti sitä, miten viikossa pudonneet puolitoista kiloa antavat tsemppiä jatkaa eteenpäin entistä kovemmin panoksin, sillä nyt kulunut viikko on pitänyt sisällään epäterveellistä syömistä, napostelua ja liian suuria ruoka-annoksia. Edellisen päivityksen jälkeen paino putosi vielä 117 kilon puolelle, mutta nyt olen samoissa lukemissa kuin viikko sitten: 118,4 kg. Kaduttaa niiiiiiiin paljon, etten kuunnellut pientä sisäistä laihduttajaani ja pitänyt lankoja omissa käsissäni vain menin suin päin uskomaan, että laihduttaminen kävi yhtäkkiä helpoksi kuin heinän teko. "No täytyyhän sen nyt onnistua! Pudotin sentään juuri puolitoista kiloa näkemättä juurikaan vaivaa!"
Kirsikkana kakussa on tottakai se, että lähden sunnuntaina useammaksi päiväksi tien päälle ja siellä tulee syötyä sitten niin kuin lomalla kuuluukin. Taas vaihteeksi!! Voihan v****!
Tällä hetkellä olo on raskas ja tukkoinen. Kuulostaa siltä että olisin tulossa kipeäksi mutta ei, en tarkoita nyt sitä. Kaikki syöty rasva, vaaleat viljat ja sokerit vain muistuttavat olemassa olostaan, ja silti voisin vaikka heti vetäistä parempiin suihini pari suklaamurokeksiä. Ei mikään ihmeellinen lause tällaisen sokerinarkkarin suuhun. Niinkuin ei olisi ne keksitkään. Niitähän olisi vielä kaapissa, 600 gramman pakkauksen pohjat, mutta enää ei parane lipsua. Jos muu ei auta, heitän keksit roskiin.

Ajattelin palata takaisin suunniteltuun ja täsmälliseen ruokavalioon, joka siis käyttännössä tarkoittaa sitä, että suunnittelen seuraava päivän ruuat välipaloinen ja ruoka-aikoineen. Sitä on tämän laihdutusprojektin aikana tullut kokeiltua säännöllisen epäsäännöllisesti, ja hyvin on tuntunut toimivan. Yleisesti ottaen olen pysynyt suunnitelmassani, ja ainoa mikä nyt ylipäätään voi ruokavaliotani heiluttaa on stressi, jota pitäisi kyllä oppia enemmän sietämään. 

Joskus tekisi vaan mieli sanoa että auttakaa nyt joku ja opettakaa mut syömään normaalisti.

Painopäivitys ja muita mietteitä

Pahoittelut taas siitä ettei blogin päivittely ole lähtenyt rullaamaan vieläkään siihen tahtiin kuin haluaisin (taas on kulunut viikko edellisestä postauksesta) ja joskus koko homma tuntuu pakkopullalta. En tiedä onko minua tehty pitämään julkista päiväkirjaa, tai edes sitä yksityistä, mutta vielä en ole mihinkään täältä katoamassa. Luonnoksissa on monta kirjoitusta odottamassa jatkoaan, mutta silti tuntuu että yhdestä ainoasta aiheesta on vaikea ammentaa tekstiä kerta toisensa jälkeen. Jokatapauksessa: paino näytti tänä aamuna olevan 118,4 kg eli -1,5 kg viime viikosta. Jes! Pieniä muutoksia suuntaan jos toiseen tulee varmasti, mutta 119 kilon "paremmalle" puolelle en aio enää nousta.

Liikkumaan mä en itseäni saanut vieläkään, "huh hellettä"-tekosyytä käyttäen. No onhan siellä kuuma, etenkin minulla kun niin helposti hikoilevaa sorttia olen, mutta ennen kaikkea pahinta on liikunnan raskaus jonka sain taas huomata. Eilen tuli taas käveltyä melkein kuusi tuntia muutamine taukoineen (hyötyliikuntaa) ja noin tunnin jälkeen alkoi jo tuntua että nyt tarvitaan breikkiä taikka lyyhistyn maahan. Olen siis täääysin rapakunnossa ja ajattelin ettei ikinä enää, mutta pakko sinne lenkillekkin on ennemmin tai myöhemmin ponnistaa. Ei kuitenkaan tällä painolla, siitä olen melko varma.
Hyvä asia on kuitenkin se, että vihdoin olen saanut kiloja putoamaan hyvää tahtia, joka antaa inspiraatiota jatkaa eteenpäin! Tiedän ettei tämä tahti pysy yllä ikuisesti ja mitä enemmän paino tippuu kohti normaaleja lukemia, sitä vaikeampaa sitä on enää karistaa. Mutta täytyyhän tästä nyt iloita! Vihdoinkin olle 120 kiloa!