sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Laihdutus on ollut nyt kokolailla jäissä viimeiset kaksi viikkoa ja jo alkaa pikkuhiljaa riittää. Tällä hetkellä suhtautuminen koko asiaan on kuta kuinkin "no ihan sama", mutta kannattaahan tätä projektia jatkaa vaikka mikä olisi. Paino on noussut 105,5 kiloon koska heitin pyyhkeen kehään jo jokin aika sitten. Mutta nyt ajattelin käydä hakemassa sen takaisin, ja asettaa itselleni haasteen, joka kuuluu näin: viikko ilman herkkuja. Se jos jokin on mulle vaikea tehtävä, mutta enköhän mä selviä. Maanantaista maanantaihin. Ei se voi kovin kamalaa olla.
Ajattelin kirjoitella tulevalla viikolla joka päivä fiiliksiä ylös ja niin ollen tsempata itseäni tuohon "suoritukseen". Päivittäin en lupaa tekstejä julkaista, vaan teen lopuksi jonkinlaisen yhteenvedon tai muuta vastaavaa.
Näin viime yönä unta, jossa puin päälleni bikineitä joita käytin loppukeväällä käydessäni uimassa, painon ollessa 120-124 kiloa. Eikä ne mahtuneet. Ei millään. Revin ja kiskoin ja yritin änkeytyä niihin, mutta ei, kaikki mahdolliset narut ja napit ja liitokset pettivät ja koko homma levisi kirjaimellisesti käsiin. Eli joo, nyt äkkiä terveellisempien elämäntapojen pariin!

3 kommenttia:

  1. Kuullostaa hyvältä tuo herkkutavoite :-) Helpottaa varmasti päivä päivältä enemmän ja viikon jälkeen onkin sitten helpompi suhtautua herkkuihin semmosina sillon tällön juttuina joka päiväsen herkuttelun sijaan :-) Itselläkin on nyt muutaman päivän herkkuvapaa etten koukutu ja totu liikaa parin viimeisen kermakakkupäivän jälkeiseen sokerihuumaan :-)

    Voi ei mikä uni! :-) Mutta onneksi se oli vaan unta ;-) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Minne Oona olet jäänyt? Herkkutavoitteen raporttia odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä mä vielä olen, uskokaa tai älkää! Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja kirjoittaa tänne bloginkin puolelle jotain, mutta paljoa sanottavaa ei ole kertynyt vaikka yli kuukauden tätä hiljaiseloa onkin jo jatkunut.
      Paino on edelleen aika lailla samoissa lukemissa, eikä tahdo lähteä laskusuuntaan, vaikka täytyy myöntää etten siihen ole enää niin hampaat irvessä pyrkinytkään.
      Ensi viikolla yritän kirjoittaa jotain - lupaan!

      Poista