Laihdutusrintamalla ei mitään uutta. Onnistumisia ja epäonnistumisia tulee tasaiseen tahtiin, ja paino napottaa vieläkin lukemissa 121,9 kg, samalla lailla kuin vielä viikko sitten.
Ehkä mulla ei tosiaankaan ole tähän muutokseen tarvittavaa tahtoa ja siitä kumpuavaa itsekuria, koska aikaa on mennyt jo paljon, enkä ole saanut aikaan kuin kahden kilon pudotuksen. Tosin sekin on positiivinen muutos entiseen, joilloin vaa'an lukemat kohosivat kohoamistaan varsin huimaan tahtiin. Kuukaudessa tuli helposti noin 5 kiloa, nyt on sentään laihduttu kaksi. En tiedä vielä tuleeko tuleva kesä helpottamaan vai vaikeuttamaan suunnitelmissa pysymistä, sillä tässä vuodenajassa on puolensa ja puolensa. Tällaiselle itsekurittomalle ihmiselle kuten minä, saattaa olla liian suuri kiusaus olla syömättä jäätelöä, ohukaisia, ja yhtä jos toista rasvaista grilliruokaa, joita tuntuu olevan tarjolla lähes kaikissa illanistujaisissa joka viikonloppu ellei useamninkin. Toisaalta kesällä on mahdollisuus mukavaan liikuntaan ulkona ja paljon tekemistä johon hukuttaa syömisen jatkuva ajattelu. Joinain päivinä on niin kuuma, ettei edes tee mieli ruokaa. Todellisuudessa olen maailman huonoin liikkuja enkä osaa edes tarttua toimeen kovinkaan monen lajin suhteen, mutta onneksi minulla on ystävä joka patistelee minua milloin minkäkin liikunnan pariin. Joskus se tuntuu kyllä kiroukselta.. 

No, palakseni painonpudotukseen: 

Annan joka viikonloppu itselleni mahdollisuuden aloittaa taas maanantaina, sitten ensi maanantaina, ja sitten taas ensi maanantaina. Sunnuntai-iltana kaduttaa. Koko viikonloppu tuhlattu taas herkutteluun ja syöty varastoon tulevaa viikkoa varten. "Leivon nyt tämän kakun ja vedän sen parempiin suihini edes ilman minkäänlaista makeanhimoa tai nautintoa tuntematta, vain ja ainoastaan sen takia, että maanantaista lähtien se on taas kiellettyä" Siitä vasta huono omatunto tuleekin. Kun syö vaikka ei edes tee mieli. Kun syö sen takia, ettei kohta saa syödä. Tai kun syö, että tulisi parempi mieli. Jonkinlainen sokeriähky, hyvä ja kepeä fiilis. Siihenhän mä olen koukussa. Jokin ärsyttää, ja mulla on jo suklaata valmiina. Kaapissa, laukussa, yöpöydällä. No, tiedätte jo lopputuloksen. Kyllähän se auttaa. Ja iloiset 125 kiloa kiittää ja kuittaa.. Oma vikani. Se, että olen tässä pisteessä, sekä se, etten anna kaikkeani tälle projektille. Ei tästä ketään muuta voi syyttää. Jos on valmis antamaan vain puolet itsestään, täytyy tyytyä puoleen. En saavuta tällä menolla niitä tuloksia, joihin tähtään, en varmaan edes puolia niistä. Takaraivossa jyllää ajatus siitä, että ehdin myöhemminkin, vielä ei ole sen aika.

Tämän viikon päivitykset ovat ollet liian negatiivisia. Anteeksi siitä. Lupaan ottaa itsenäni nyt niskasta kiinni ja kaivaa positiivisuuden takaisin tähän hommaan! 

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille lukijoille!