lauantai 26. syyskuuta 2015

Uusia suunnitelmia

Viikon aikana paino on laskenut 105 kilon puolelle, noin 500 gramman heittelyillä suuntaan jos toiseen (105,2 - 105,7). Ehkä viikon takaiset mätöt tosiaan vähän käynnistivät aineenvaihduntaa uudestaan, koska vielä ennen viime viikonloppua jumitin tiukasti luvussa 106,5 joka ei noussut eikä laskenut. Sitten kahden kilon räjähdys ylöspäin ja nyt ollaan tässä. Ihan tyytyväinen olen kai kaikenkaikkiaan, vaikka en vieläkään mitenkään ylpeä kaikista niistä herkuista.

Kirjoittelin muutama postaus takaperin miten tyytymätön olen käsiini ja aion nyt alkaa niitä treenaamaan ainakin käsipainoilla, ja toki muillakin keinoin, jos vaan jotain keksin. Sekä ottaa jonkinlaiset kuvat tämänhetkisestä käsi-tilanteensta, koska niitä en ole täällä blogin puolella vielä aikaisemmin esitellyt millään lailla.
Noin muuten painoprojekti etenee tasaisen tappavasti, eikä kilot oikeen enää tullu putoavan. Kahdessa ja puolessa viikossa pudotusta on tullut vaivainen kilo, sikäli mikäli että enää itsekään pysyn mukana laskuissa ajan kulusta. Tänä viikonloppuna aion ottaa hieman rauhallisemmin kuin edellisenä. Ruuaksi teen uunilohta ja illaksi, kun niitä herkkuja "pitää" syödä, on sipsejä.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Viikonlopun väärät valinnat

Tästä viikonlopusta ei jäänyt todellakaan mikään voittajafiilis, vaan huono ja puolitoista kiloa turvonnut olo. Söin aikalailla kaikkea ja kokoajan, miettimättä edes tykkäänkö siitä, tai tiedättehän, onko tämä nyt sen arvoista. Sitä kai pitäisi miettiä aina, kun suuhunsa jotain laittaa. Tai ainakin minun pitäisi, koska viikonlopun aikana tuli syötyä muun muassa: 
- kahdenlaisia sipsejä
- 100 g suklaalevy
- noin 200 g irtokarkkeja
- puolet Ässä mix -pussista
- suklaapatukka
- itsetehtyä pitsaa
- lämpimiä voileipiä
- yrttivoipatonkia
enkä edes muista mitä muuta... 

Joka tapauksessa olin kokoajan syömässä JOTAIN, olipa se sitten kasvissosekeittoa (lauantain lounas) taikka sitten niitä sipsejä ja pitsaa. Tämänkin aamun aloitin vaalealla leivällä ja mokkapaloilla. Jes. Voitte vaan kuvitella miten huono olo varsinkin henkisesti on tällä hetkellä, ja mietin kuumeisesti mitä laitan päälle peittämään tätä järkyttävän turvonnutta ulkomuotoa.


Nyt kuitenkin valitus sikseen ja yritän syödä edes tämän päivän järkevästi ja kunnialla loppuun saakka. Paljon vettä ja hyviä valintoja, kiitos.