Paino on tällä hetkellä 119,9 kg, eli yhteensä kiloja on tippunut toukokuun alusta neljä. Ei mikään huima suoritus, mutta jotain kuitenkin.
Tänään ajattelin kirjoittaa kehonkuvasta ja siitä miten itse suhtaudun omaan kroppaani. (Oikeastaan vaan siitä. En aio alkaa jaarittelrmaan mistään yleisellä tasolla) Omat ajatukset omasta kehosta ovat nimittäin muuttuneet näiden vajaan kahden kuukauden aikana aikalailla. Ennen ajattelin olevani vain yksi ylipainoinen ihminen muiden yli-, ali- ja normaalipainoisten joukossa, ja sinut asian kanssa, mutta loppujen lopuksi juttu ei ollutkaan niin mustavalkoinen. Elin täysin siinä uskossa, että olen lähes tyytyväinen ulkonäkööni, joka todellisuudessa johtui vain siitä etten edes ajatellut sitä. Miten voisikaan tajuta jotain sellaista, jolle ei uhraa ajatustakaan? Nyt kun olen alkanut miettinyt painonpudotukseen ja omaan kehoon liittyviä asioita enemmän, katselemaan peiliä kriittisemmin ja pomppimaan vaa'alla, on oma kroppa alkanut tuntua aika kurjalta vankilalta joka heijastuu jokaisesta näyteikkunasta ja peilipinnasta. Tänään mielessä kävi jopa ajatus, etten enää halua liikkua yleisillä paikoilla ulkonäköni takia. Hyvään suuntaan en siis todellakaan ole mennyt, mutta noista ajatuksista huolimatta on hyvä että olen tullut tietoisemmaksi koostani ja entistä halukkaampi tekemään asialle jotain. Ja aion minä yhä raahautua ihmisten ilmoille, vaikka se ajoittain pahalta tuntuukin, joten nou hätä.
Vaikka raskausarvet, selkämakkarat ja jenkkakahvat ahdistaa, käsivarret ei mahdu lähes minkään paidan hihoihin ja housujen täytyy olla löysät, jokainen varmasti löytää itsestää myös jotain kehuttavaa. Mulla on isot, pirteät silmät, kiva ylähuulen kaari ja näkyvä lantio, paksut hiukset ja... no, tuntuu että tämä menee jo ihan itsensä kehumiseksi koko juttu. On niin paljon helpompi moittia itseään kuin löytää niitä hyviä puolia.
Kommentoikaas lukijat mikä on teissä parasta. Tai miettikää edes.
Tänään ajattelin kirjoittaa kehonkuvasta ja siitä miten itse suhtaudun omaan kroppaani. (Oikeastaan vaan siitä. En aio alkaa jaarittelrmaan mistään yleisellä tasolla) Omat ajatukset omasta kehosta ovat nimittäin muuttuneet näiden vajaan kahden kuukauden aikana aikalailla. Ennen ajattelin olevani vain yksi ylipainoinen ihminen muiden yli-, ali- ja normaalipainoisten joukossa, ja sinut asian kanssa, mutta loppujen lopuksi juttu ei ollutkaan niin mustavalkoinen. Elin täysin siinä uskossa, että olen lähes tyytyväinen ulkonäkööni, joka todellisuudessa johtui vain siitä etten edes ajatellut sitä. Miten voisikaan tajuta jotain sellaista, jolle ei uhraa ajatustakaan? Nyt kun olen alkanut miettinyt painonpudotukseen ja omaan kehoon liittyviä asioita enemmän, katselemaan peiliä kriittisemmin ja pomppimaan vaa'alla, on oma kroppa alkanut tuntua aika kurjalta vankilalta joka heijastuu jokaisesta näyteikkunasta ja peilipinnasta. Tänään mielessä kävi jopa ajatus, etten enää halua liikkua yleisillä paikoilla ulkonäköni takia. Hyvään suuntaan en siis todellakaan ole mennyt, mutta noista ajatuksista huolimatta on hyvä että olen tullut tietoisemmaksi koostani ja entistä halukkaampi tekemään asialle jotain. Ja aion minä yhä raahautua ihmisten ilmoille, vaikka se ajoittain pahalta tuntuukin, joten nou hätä.
Vaikka raskausarvet, selkämakkarat ja jenkkakahvat ahdistaa, käsivarret ei mahdu lähes minkään paidan hihoihin ja housujen täytyy olla löysät, jokainen varmasti löytää itsestää myös jotain kehuttavaa. Mulla on isot, pirteät silmät, kiva ylähuulen kaari ja näkyvä lantio, paksut hiukset ja... no, tuntuu että tämä menee jo ihan itsensä kehumiseksi koko juttu. On niin paljon helpompi moittia itseään kuin löytää niitä hyviä puolia.
Kommentoikaas lukijat mikä on teissä parasta. Tai miettikää edes.
"---olen tullu tietoisemmaksi koostani ja entistä halukkaampi tekemään asialle jotain". Tuo sama on kyllä itelläkin ollut nyt pari viikkoa mielessä. En tiedä johtuuko jostakin peilikuvan vääristymisestä vai mistä mutta en näe itseäni reilu satakiloisena. Jotenkin sitä tuntuu että vaikka onkin lihonu sen about 30 kiloa niin on edelleen saman kokonen kuin viime laihiksen lopussa 74kilosena. Kunnes sitten kattelee oikeesti tarkemmin että missähän se 30 kiloa sitten kropassa luuraa. Maha, reidet, ihme selkämakkarat jota mulla ei oo tähän mennessä koskaan ollu...Sitten kun asiaa alkaa tarkemmin miettimään niin alkaa miettiä että minkäs kokosena kaikki muut mut nyt näkee ja ovatko kaikki huomanneet lihomiseni. Laihtumisen ne ainakin huomasivat, mikseivät siis painon kertymisenkin. Harmittaa ja vähän hävettääkin mutta ne tunteet tuo ihan hyvää sisua ja motivaatiota jatkaa terveellisiä valintoja eteenpäin. Suurin motivaation lähde on tällä hetkellä kuitenkin se kun huomasin miten rapakunnossa nyt oon ja miten paino vaikuttaa liikkumiseen. Ylimääräisistä kiloista tahtoo nyt eroon ihan jo senkin takia että voi taas nauttia liikunnasta kevyemmässä kropassa :)
VastaaPoistaMutta niin, noihin omiin hyviin puoliinhan tässä piti kai vastata :-) Tykkään omista silmistäni, hiusten luonnollisesta väristä, kulmakarvat on valmiiksi kivan muotoset...Korkeista poskipäistäni tykkään myös, etenkin kun hymyilen. Rintamus on jees ja vyötärö näyttää tässä painossa kaikista kivoimmalta kropan osalta vaikken mikään tiimalasi olekkaan. Oon myös aina ollu sinut reitevänä ja pohkeilevana :D Musta kaikkien jalat ei tarvii olla semmoset gasellit että ne näyttäs kivalta :) Hameessa toisiaan vasten hinkkaavat reidet ei tosin kovin mukavalta tunnu :(